2013/04/29

Kellontarkkaa

Viikonloppu, huhheijaa, oli melkoisen kellotettu: puudeliuintia, teatteriesitystä, ravintolaruokaa, leipomista ja seurustelua monessakin eri porukassa. Muutaman kuvankin ehdin räpsästä, mutta siinä kiireessä kuvaaminen jäi ihan taka-alalle.//
My busy weekend: swimming poodles, a theatre play, restaurant food and meeting friends. 


Kuvissa vilahtaa synttärilahjaksi itselle ostamani biker-nahkatakki. Tykkään kovasti!

biker/Mango (new!), skirt/H&M, scarf/H&M, shoes/Ten Points, bag/Mulberry

2013/04/23

Free run+

Surkeiden kenkätarinoiden jälkeen nappasin huhtikuun alussa Stockmannilta Nike Free run+ 3 -juoksukengät kanta-asiakastarjouksesta. Ostin kengät sisäkäyttöön, kun taas nämä entiset juoksukengät ovat minulla ulkoilussa. Lisäksi ostin kengät puoli kokoa isompana kuin toiset mustat Niken Free -kengät, koska varvas on ollut liian ahtaalla. Toiset salikenkäni ovat myös väljempää kokoa ja sen vuoksi mukavat jalassa. Mutta silti ainakin toistaiseksi olen pystynyt ulkona vanhempia vähän liian ahtaita juoksukenkiäkin käyttää ihan vaan kävellessäni, sillä juoksua en juuri ole harrastanut.

Näitä kenkiä suosin nyt "suoraviivaisissa" lajeissa, kuten normaalissa salitreenissä, juoksumattoilussa tai esim. BodyAttackissa. Tanssiin valitsen edelleen oranssit Niken Free Advantage -kenkäni.


My new Nike Free run+ 3 -shoes which I bought for gym. They are good when running, working out at the gym and e.g. BodyAttack. When I'm dancing, I use my orange Nike Free Advantage -shoes.

2013/04/21

Tyttöjen viikonloppu

Olen viettänyt hyvänmielenviikonloppua rentoutuen miettimällä kaikkea muuta kuin arkisia kotiasioita. Pölyjen pyyhkiminen ja koiran lenkittäminen saivat jäädä minun osaltani vasta maanantaille, kun hurautin erään ystäväni luo toiseen kaupunkiin viikonloppuvierailulle. Tämä viikonloppu oli tarkkaan mietitty, jotta kaikki vanhat ystäväni entiseltä kotipaikkakunnaltani kokoontuisivat eri puolilta Suomea yhteen. Ja olihan se viikonloppu ihana. Nyt olen täysin levänneenä valmis vappuhulinaan!


Kuvassa olevan ihanan Brownie-juustokakun ohjeet:

Brownie:
100 g voita
115 g tummaa suklaata (kokonainen Panda meni hyvin)
2,5 dl sokeria
2 kpl kananmunia
0,5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja

Juustokakku:
5 dl tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
3 kpl kananmunia
2 tl vaniljasokeria
1 dl maustamatonta jogurttia

1. Voitele irtopohjavuoka. Uuni lämpenemään 180 asteeseen.
2. Tee ensin brownie sulattamalla voi ja suklaa. Sekoita.
3. Ota pois lämmöltä ja lisää sokeri.
4. Lisää munat ja maito, vatkaa kuohkeaksi.
5. Lisää jauhot varoen.
6. Laita melko löysä takina vuokaan ja uuniin n. 25 min.
7. Tee sitten juustokakku vatkaamalla juusto, sokeri, munat ja vaniljasokeri.
8. Lisää jogurtti.
9. Kaada brownien päälle.
10. Laske uunin lämpötila 160 asteeseen ja paista vielä n. 45 min.

This was a lovely weekend with my oldest friends from my old hometown. Relaxed and eaten well! 

2013/04/15

Vielä on talvea jäljellä...

Pari kuvaa löytyi iPhonen albumista Cocon pääsiäislomailuista. Ohjelmassa oli hiihtoa, hiihtoa ja hiihtoa plus vähän palloleikkejä. Kuvat on otettu juuri samasta paikkaa kuin edellisvuodenkin kuvat täällä ja täällä.


Coco's Easter holiday's skiing trips

2013/04/14

Palatkaa Pariisiin!

Hulluilta Päiviltä taskussa on kesälle lentoliput Pariisiin! Muistoina on kuvia vuoden 2011 juhannukselta Pariisista. /
I've got flights to Paris fro the summer! The pics are from midsummer 2011.






2013/04/08

Maatilamatkailua

Edellisenä viikonloppuna yksi yö vietettiin ihanan romanttisella maatilalla työreissun merkeissä.


Iltaan kuului tunnelmallinen auringonlasku lämpimässä vedessä lilluen ja tonttusaunassa nautiskellen.


A work trip on a romantic farm and a relaxing evening in the sauna.

2013/04/04

Silver sequins

Täällä kerroin aiemmin ihastuksestani paljettineuleisiin ja siitä, että olin ostanut Seppälästä kauan himoitun neuleen. Neule osoittautui flopiksi, kun jo kahden pitokerran jälkeen se oli vanunut ja nukkaantunut. En le aiemmin nähnyt edes niin huonolaatuista akryyliä. Sain rahat takaisin ja löysin onnekseni uuden yksilön Lindexiltä. Uusi hopeansävyinen neule on myös akryyliä, mutta laatu tuntuu paremmalta ja parin päivän käytön jälkeen ei ole mennyt miksikään. En yleensä suosi akryyliä, mutta en ole mistään löytänyt paljettineuleita puuvillaisena.

2013/04/03

Today's

Tyytyväinen lämpimän aurinkoiseen säähän ja siihen, että kaulassa oli jokin muu kuin villahuivi ja päällä muu kuin toppatakki.

2013/04/01

Pääsiäisjuhlaa

Vaikka en ihan hirveästi kotona ehtinytkään pääsiäistä viettää, etsin kaappien kätköistä ne vähäiset värikkäät pääsiäiskoristeet, mitä suinkin löysin. Pääsiäisnarsissit puuttuvat, mutta ehkä ensi vuonna...


My Easter decorations from this year