2011/07/30

Suomessa. Nyt.

Viime maaliskuun jälkeen olemme ensimmäistä kertaa kotona. Täältäkin oli hyvin jo lumet sulaneet ennen kuin palasimme. (; Ja anoppilan metsämansikkasato on kuulemma kukoistanut ja riittihän marjoja meillekin maisteltavaksi.


Tässäpä yksi karvaturri, jonka jälleennäkemistä on odotettu: Mieheni perheen ihana espanjanvesikoira.


Seuraavat päivät menevätkin varmaan asettumiseen ja asunnonetsintään. Seuraavista päivistä tulee jännittäviä, sillä meillä on kotikaupungissamme pari vaihtoehtoa tarkistamatta asuntorintamalta. Kaiken lisäksi pitää myös totutella taas suomen kieleen, kun esimerkiksi lentokoneessa pyytelin vielä anteeksi tönäisyä saksaksi.

2011/07/29

Drübbelken

Keskiviikoillan läksiäisiä vietettiin perinteisessä westfalenilaisessa ravintolassa, Drübbelkenissä. Aivan loistava valinta omalta tandem-pariltani! Paikka oli erittäin tunnelmallinen ja perinteinen; jopa tarjoilijakin oli kansallispuvussa. Ravintolassa on mökkitunnelmaa sekä sisällä että ulkona. Alla olevassa ruokalistassa näkyy ravintolan julkisivu.



Meidän pöytä:




Ja listaltahan oli pakko maistaa jotain oikein perinteistä. Monet seurueestamme nauttivat myös Münsterin paikallista olutta, Pinkus Mülleriä.



Oma valintani oli ravintolan erikoisuus: suoraan pannusta syötävä naudanliha-sipuli-annos.



Oli se aikakin maistaa jotain oikein perinteistä ja tällä kertaa ruoka maistui oikein mieleiseltä! Toisin kävin Hampurissa toukokuussa, kun tilasin paikallista ruokaa ja sain lautaselleni raakaa kalaa. 

Lopuksi kiitos ihanille tandem-pareillemme! Ja vinkki vaihtareille: Tehkää kielitandem! Jos parin kanssa kolahtaa, niin vieraankielenopiskelusta saa todella paljon irti.

2011/07/27

Lähtökiireitä

Pari viimeistä päivää on mennyt asioita järkkäillessä ja kiireillessä. Vieläkin on esim. nettiyhteyden sulkeminen ja takuuvuokran takaisinsaannin selvittäminen tekemättä. STRESSIÄ! Tänään kierreltiin ympäri kaupunkia hakemassa lippulappuja eri kampusalueilta ja ilmoittautumassa pois yliopistosta. On taas tehty niin helpoksi vaihtareille hoitaa asiat ennen lähtöä...

Meillä on kylässä myös mukavia vieraita tällä hetkellä ja olemme kierrelleet lähialueen kaupungeissa. Maanantaina olimme Kölnissä, tiistaina Düsseldorfissa, tänään Münsterissä ja huomenna on vuorossa Essen. Shoppailujakin on löytynyt niin paljon, että harkitsemme varalaukun ostamista!

Pari päivää vielä jäljellä Saksa-aikaa ja sitten kotiin! Kotona odottaa omat jännitysmomenttinsa, sillä mitään varmaa asuntoa meillä ei vielä ole paluuta varten. Yritän päivitellä kuulumisia, kunhan ehdin, mutta katsotaan, milloin meidän nettikin joudutaan sulkemaan. Suomesta viimeistään. Nyt viimeiselle illalliselle ihanien tandem-parien kanssa Münsterin Drübbelkeniin!

2011/07/24

Viimeisiä kertoja

Kirjauduttuamme ulos kaupungista ja kuoletettuamme saksalaiset pankkitilimme oli lauantaille vuorossa muita "velvollisuuksia". Mieheni ei ollut koskaan käynyt Münsterin Domplatzin Wochenmarktilla (keskiviikkoisin ja lauantaisin), joten tori katsastettiin lauantaina aamupäivästä. Vein seuralaiseni myös perinteisille euron vohveleille.


Oli pakko laittaa ekaa kertaa päälle jo keväällä Suomesta ostamani H&M:n mekko, vaikka pyörällä huristeltiin. Matka oli myös pyörillemme viimeinen, koska kävimme torikiertelyn jälkeen palauttamassa pyörät samaan paikkaan, josta maaliskuussa ostimme ne. Oma pyöräni oli hieman muutaman kuukauden aikana kolhuja kokenut ja ruosteen vuoksi esim. rapakaari oli irronnut. Siitä huolimatta saatiin pyöristä reilu hinta takaisin eli vain viisi euroa alle sen, mitä maaliskuussa niistä oli luvattu. Münsteriin tulevien kannattaa siis suunnistaa Körnerstrassen Citybikeen pyörien perässä!


Pyörähdimme myös yliopistolinnan edessä olevalle Münster verwöhnt -tapahtumapaikalle katsastamaan ruokatarjontaa. Kyseessä olivat siis gourmet-ruuan festivaalit, jossa asiakkaat pystyivät maistelemaan hyvää ruokaa huokeaan hintaan.


Illemmalla suunnistimme vielä läksiäistunnelmissa Münsterin Grey-klubille Germania Campukselle.

farkut Zara, body Zara, paita H&M, kengät Skopunkten, kello Michael Kors

Sunnuntaipäivä käynnistettiin runsaalla brunssilla Salzstrassen Cafe Extrablattissa.


Hmm.. kaunista suklaamoussea.


Tämä päivä on muuten vietetty tiiviisti sisätiloissa sadetta pakoillen. Onpahan ollut enemmän motivaatiota pakata tavaroita ja siivota asuntoa, kun kelit eivät oikein ole kesäisiä. Toivottavasti Suomeen palatessa olisi vielä aurinkoa meillekin jäljellä, sillä nämä pari viime viikkoa ovat meillä olleet ihan syksysäitä.

2011/07/23

Päivä Bonnissa

Torstaina teimme mieheni kielitandemparin kanssa tehotarkastuksen Länsi-Saksan entiseen pääkaupunkiin, Bonniin, joka sijaitsee Nordrein-Westfalenin etelärajoilla noin kolmen tunnin junamatkan päässä Münsteristä. Bonn säilyi pääkaupunkina aina Saksojen yhdistymiseen, vuoteen 1990 asti.


Bonnissa oli - hassua kyllä - paljon enemmän Münsteriä kuin Münsterissä! Münsterstraßea, Münsterplatzia ja Münster-kirkko...


Bonn on vuonna 1777 syntyneen Ludwig van Beethovenin kotikaupunki. Vanhasta kaupungista, ihan muutaman sadan metrin päästä Hauptbahnhofilta, löytyy Beethovenin muistomerkki keskeltä Münsterplatzia.

Beethoven-Denkmal
Münster
Münsterplatz
Bonnista löytyy myös yksi Saksan suurimmista yliopistoista (Rheinische Friedrich-Wilhelms-Universität zu Bonn am Rhein). Ovathan nuo yliopistot monesti ihan toista maata, mitä Suomessa. Bonninkin yliopisto oli vanha linna ja sen edustalla oli valtava puutarha.




Yliopistolta pääsee aika näppärästi Reinille ja sitä pitkin voi kävellä n. puoli kilometriä Beethovenin konserttitalolle, joka sijaitsee aivan rannassa. Bonnista löytyisi myös Beethovenin vanha kotitalo, joka on entisöity museoksi. Siellä emme kuitenkaan käyneet, sillä olen aiemmin jo lukiossa vieraillut talossa.

M Reinillä
'Beethon' Beethovenhallen edessä
Vanha rokokootyylinen kaupungintalo (Altes Rathaus)

Sterntor, keskiaikainen kaupungin muuri

Ihan ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka on Bonnin Haus der Geschichte -museo, jonne pääsee tosi näppärästi metrolla (Saksassa U-Bahn) Hauptbahnhofilta. U-pysäkki on aivan museon alla ja siitä mennään vain liukuportaat ylös ja ollaan jo museossa. Museo on kaikille ilmainen. Museon pysyvä näyttely kertoo Saksan historiasta vuodesta 1945 eteenpäin. Tällä hetkellä museossa oli myös näyttely "Mitt 17... Jung sein in Deutschland", joka kertoi Saksan nuorisokulttuurista ennen ja nyt.



Bonniin tutustumiseen riittää varmasti yksi päivä ja siitä voi näppärästi käydä esim. Kölnissä, joka sijaitsee vain n. 30 kilometrin etäisyydellä kaupungista. Päivämme olisi voinut olla mukavampi auringonpaisteessa, mutta pääsipähän ainakin välillä lämmittelemään kahviloihin kuumien juomien ääreen. Starbucksin mukavat pojat antoivat meille myös kaupan päälle mantelitikkarit!


The old capital of West Germany, the city of Bonn, can be seen in one day. The city centre is quite small and one can easily move on foot. The places worth seeing are the Old Town and Münsterplatz with Bonn Minster and the Beethoven Monument. The modern Beethovenhalle, a concert hall, is located on the shore of the river Rhein. Next to the market place is the Old Town Hall and near the place is the old house of Beethoven which we didn't visit this time. One of the most interesting museums in Bonn is "Haus der Geschichte", Museum of the History of the Federal Republic of Germany.

2011/07/21

Riemua Pariisissa

Juhannuksen aikaisen Pariisin matkamme yksi odotetuimmista oli varmasti Riemukaari, joka sijaitsee Place Charles de Gaullella. Kannattaa olla tarkkana, sillä meihin yritettiin kaaren lähettyvillä vanhanaikasita sormuskikkaa, josta ranskalaiset vaihtariystäväni olivatkin jo Münsterissä ehtineet varoittaa. Pariisin negatiivinen puoli onkin juuri ihmismassan paljous ja rikollisuus, sillä turisteja yritetään viilata linssiin jatkuvasti.

Arc de Triomphe

Riemukaari on alunperin Napoléon Bonaparten idea ja sen arkkitehti, Jean Chalgrin, kaiverrutti kaarelle kaikki Napoléonin sodissa kaatuneiden nimet.



Pitihän se Pariisin ensikertalaisina kiivetä Riemukaaren päälle ihastelemaan kaupunkia. Jonotkin ja lippujen hinnat olivat maltillisempia kuin Eiffel-torniin, jonne sinnikkyytemme ei ihan riittänyt.

Näkymät Montmartelle ja Sacré Coeuriin
Avenue des Champs-Élysées


La tour Eiffel

Pariisin reissumme oli aika ihanteellinen. Säät suosivat, mutta ei kuitenkaan ollut liian kuuma kaupunkikiertelylle. Pilveäkin tosin välillä pilkotti, mutta ei haitaksi asti. Ehdimme myös vain parissa päivässä nähdä kaupungin monia kuuluisia nähtävyyksiä ja kuitenkin pitää tarpeeksi levähdystaukoja. Pariisiin täytyy kuitenkin vielä palata, ja jo ihan senkin vuoksi, että löysin Münsteristä aivan ihanan ystävän, jonka koti on Pariisissa.



These pictures were taken on our weekend trip to Paris during midsummer - already a month ago! Time flies here and next week we are flying back home to Finland. Paris was a success: The weather was perfect for strolling, not too hot or too chilly. And we got to see many famous sights in such a short time we spent there and we even had time to stop just to sit and enjoy the atmosphere. Some day I will go back to Paris because there is so much more left to see and then I could visit my new friends as well.

2011/07/20

Toiseksi viimeinen viikko Münsterissä

Uskomatonta, että vaihtariaika on mennyt niin nopeasti ja jo ensi viikolla lennetään takaisin kotiin! Tällä viikolla on ohjelmassa kavereiden tapaamista, vähän reissailua ja asioiden hoitamista. Tärkeimmän asian hoidin jo tänään aamulla, sillä sain palautettua viimeisen esseeni ja nyt odotellaan sitä viimeistä kurssimerkintää.

Maanantaina oli ohjelmassa meidän ihanien saksalaisten kielitandemparien kanssa illanviettoa: suomea, saksaa, pizzaa ja elokuvaa.


Tänään tiistaina vietimme suomalaisen vaihtariystäväni kanssa tyttöjen hömpöttelypäivää Gelsenkirchenissä ja Essenissä. Gelsenkirchenissä kohteenamme oli tietenkin Primark, jonka käytävillä tungeksiessa ja sovitusjonoissa vierähtikin varmaan pari tuntia. Lopulta ostoskassiin päätyi alusasuja ja kenkien säilytyslokerosto. Kuvan ihana puudelimekko ei lähtenyt mukaan, kun ei vitsikyydestään huolimatta ollut ihan omaa tyyliä. (:


Junien ja U-Bahnin kanssa seikkailtiin välillä Altenesseniin...


...mutta lopulta päädyimme määränpäähämme Esseniin, joka on oikea shoppailujen superkaupunki. Plussaa Essenille myös frozen yogurt -baarista, joka oli päivän ykköskohteemme. Bromberry-baari löytyy Limbecker Platzin alakerrasta! 

Ystäväni päivän odotetuimpana hetkenä

Harmi, ettei frozen yogurt ole vielä rantautunut Suomeen, vai onko? Saksassakin villitys vaikuttaa kovin uudelta ja nautiskelupaikkoja on vielä vain muutamia.



Saksan Grazia-lehti ilmoitti pari kuukautta sitten jugurttipaikoista, mutta esim. Esseniä ei ollut jutussa mainittu. Tässä vielä vinkkejä Saksan frozen yogurt -baareista:

- München: TOP IT Frozen Yogurt (Heiliggeiststraße 1), I love leo (Kaulbachstraße 57)
- Berliini: frohsinn joghurt (Potsdamer Platz 8), Yoli Frozen Yogurt (Invalidenstraße 112)
- Hampuri: Froyowelt (Dorotheenstraße 99), Yoguru (Eppendorfer Landstraße 32), yogurt tree (Bahrenfelder Straße 211)
- Köln: Foxberry Frozen Yogurt (Kettengasse 4)
- Erfurt: Yoggster (Marktstraße 18)
- Darmstadt: meloonia Frozen Yogurt (Gutenbergstraße 5)
- Osnabrück: Yogo's Frozen Yogurt (Große Straße 404)

2011/07/17

Muistoja Le viganista

Yksi parhaimmista lomista oli kesäkuinen matkamme Ranskan Provenceen ja Languedociin. Parasta oli se, että saimme asua ystäviemme luonna kauniissa kesähuvilassa ja vierailla heidän valitsemissaan kohteissa. Eikä ruuassakaan ollut valittamista! Emäntämme ja isäntämme puuhasivat yhdessä maukkaita aterioita ja saimme mm. herkutella heidän omilla puutarhanantimillaan. Kotonakin olemme vielä herkutelleet emäntämme omalla viikunahillolla croissanttien kera.



Naapurin ankat


Suomi-fanit

Seuraavat kuvat ovat Le viganin kylän keskustasta, jossa kävimme eräänä päivänä ostamassa parasta grillimakkaraa suoraan lihakaupasta sekä tuoretta patonkia leipurilta.




Le viganin muinoin ainoa kaarisilta

Some dear memories from Le vigan! Our friends had the loveliest summer villa in which we stayed a few nights enjoying their hospitality and the delicious food they prepared us. One of the best holidays of my life!