2011/06/30

Zoo

Keskiviikkona vierailimme Münsterin Allwetterzoo-eläintarhassa, joka yllättäen oli hieno kokemus. En tiennyt aiemmin, että eläintarha on niin iso ja monipuolinen. Hyvälle mielelle tuli myös siitä, että eläimiä oikeasti sai nähdä, koska useimmat eivät olleet kätkeytyneet kasvillisuuden taakse uteliailta katselijoilta.




Aikuisen lippu maksoi 14 e (ei opiskelija-alennuksia), mutta sillä pääsi myös muutaman kerran päivässä järjestettäviin näytöksiin delfinaariossa. Heti kierroksen alkupuolella kiirehdimme katsomaan pullonokkadelfiinien temppuilua ja saimme myös nähdä huvittavan merileijonaesityksen.



Toinen suosikkini tarhassa olivat hevoset. Pääsylipulla sai mennä kiertelemään Hippomaxx-hevosnäyttelyä, jossa kerrottiin hevosen historia alusta asti.


Hevosista näytillä oli mm. islanninhevosia, Dülmenin villihevosia, shetlanninponeja ja przewalskinhevosia.


Näin karvaisia aaseja en ole koskaan nähnyt!



Mangustit taisivat olla nälkäisiä, kun oletuksen mukaan kerjäsivät ruokaa samalla äännellen.





Päivän hauskuuttajia olivat myös ahneet gorillat ja simpanssit. Muutamat yksilöt tunkivat useita omenia suuhunsa estääkseen muiden nappaamasta ruokiaan.



Ja totta kai myöhästyin luennolta, kun täytyi jäädä katsomaan pingviinien marssia. Eräs pikkupingviini oli niin arka, että kipitti äkkiä takaisin aitaukseen, vaikka oli ensin uskaltautunut muiden mukaan marssille.





Sukelluskuumetta nosti viimeiseksi tutkittu akvaario.



Lionfish

2011/06/29

Pizzasuosikki

Tänään löytyi ehdoton suosikki pizzarintamalta: Münsterin Mocca d'or, joka sijaitsee keskustassa lähellä Aegidiimarktia ja kaupoista esim. Thomas Saboa. Pizzassa on reilusti täytettä ja koko on myös melko valtava, joten kotiinkin sai ottaa viemisiä. Valkosipulin ystävien kannattaa pyytää erillinen kippo valkosipulia öljyssä.

Oma "Valdostana"-pizzani sisälsi tomaattimurskan ja mozzarellan lisäksi kinkkua, tuoretta tomaattia, parmesaanijuustoa ja rucolaa. Nam!


Seuralaisillani oli heilläkin mieleiset pizzat, joista molemmista sain maistaa. Pizza "Calabrese":


"Rustica"-pizzan ihana sekoitus tulista salamia, tuoretta paprikaa ja sipulia:


My new favourite pizza restaurant is Mocca d'or in Münster centre. The pizzas are Huge and they come with plenty of toppings. Yummy!

2011/06/28

Hellepäiviä Münsterissä

Olemme saaneet nauttia hellepäivistä ja vieraidemme hyvästä seurasta muutaman päivän ajan Münsterissä. Luentoja on alkuviikolta peruttu, mutta huomenna koittaa taas perinteinen keskiviikon pitkä koulupäivä. Ranskan läksytkin on tehty, mutta sanakoetta varten olisi vielä lukemista. En ymmärrä, miten saksalaiset jaksavat päntätä kesähelteillä! Onneksi Suomessa on lämpimään aikaan lomaa, kun täällä semesterit ja loma-ajat tuntuvat minusta vähän oudoilta. Ensi viikolla alkavat lopputentit, joihin pitäisi parhaimpaan kesäaikaan jaksaa opiskella.

Tässä tulee kuvia kahdelta edelliseltä kesäpäivältä Münsteristä. On kierrelty kaupunkia, shoppailtu, syöty hyvin ja istuttu terasseilla...

Tuliaisia mm. kummitytölle on löytynyt lelukauppa Mukkista, jossa komeilee tämä isohko karhuherra:



Perinteistä saksalaista tunnelmaa Kiepenkerlistä


ja parasta pastaa Vapianosta. Suosittelen muuten jenkkiläisen AriZonan jääteetä ja niistä varsinkin mustikkaa.



Jugurttijäätelö (vas.) kelpaa frozen yogurtin sijasta oikein hyvin.


Auringonottoa Aaseella.


Haikaranbongausta yliopiston botaanisessa puutarhassa.






The last days in Münster have been very hot indeed and we have been strolling around the city with our guests. It's so hard to study when it's so hot than it is now - I'm glad that we have holidays in Finland during the warmest season. We have been eating - a lot -, shopping and enjoying the sunshine sitting on terraces. Today we went to Aasee (the lake Aa in Münster) and to the botanic garden of the university, too.

Anduze

Pienen tauon jälkeen kirjoitan taas tarinoita Etelä-Ranskasta ja sieltä Languedocin Anduzesta, joka sijaitsee silkkimuseon lähettyvillä, Cévennesin vuoriston alueella. Anduze oli ihana pieni kaupunki, jonka ahtailla kujilla kävelimme hetken aikaa ennen kuin ajoimme Anduzen bambupuistoon n. 2 km Anduzen keskuksesta. Bambupuistoon pääsee Anduzesta myös vanhan höyryjunan kyydillä, jolloin voin samalla ihailla vuoristomaisemia.



Markkinapaikka


Ystävämme // our lovely friends // nos amis

Bambupuisto (La Bambouseraie) oli helteessä mukavan viileä paikka viettää päivän kuumimpia hetkiä. Puiston ensi hetket olivat vuonna 1856, jolloin intohimoinen kasvitieteilijä Eugène Mazel sopeutti erilaisia bambulajikkeita Aasiasta Anduzeen.


Puisto oli täynnä bambua, joista osa kasvoi jopa metrin päivässä. Alla olevassa kuvassa näkyy selvästi bambun päivittäinen kasvu:

The Laotian village
Kastelukanavat

Riisiviljelmät // The rice paddy field
Banaani // Banana
Suloiset pikkuporsaat olivat hupaisaa katsottavaa. Ne kipittivät ympäriinsä, imivät emon nisiä ja kyhnyttivät itseään aitaa vasten.



Hortensia // Hydrangea
Magnolia

Lohikäärmeen laakso // The valley of the dragon


Bonsai
Papyrus, The Water Garden

Lopuksi olisi voinut hankkia kotiin puiston kasveja:

The art of gardening compelx
In South of France we visited the village of Anduze in the Cévennes mountains. After walking along the narrow streets of the village we drove to La Bambouseraie, a bamboo park which lies about 2 km away from the village of Anduze. It was a good place to spend the hot afternoon in the shades of the bamboo trees admiring exotic plants.