2013/07/31

Stockholm-Helsinki

Pari viime päivää Rihannan jälkeen ovat kuluneet Tukholmaa tallustaessa. Kirjaimellisesti, koska pikkuvarpaani ovat reissussa menneet ihan tuusannuuskaksi. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista: kuusi ystävystä, kesäinen Tukholma, paljon hyvää ruokaa ja shoppailua. Viime vuonna tähän aikaan kävimme täsmälleen samalla kokoonpanolla Tallinnassa ja nyt oli vuorossa toinen naapurimaan kaupunki.



Tämän keskiviikkoillan kunniaksi käytiin sitten vielä Helsingin puolella sushi-illastamassa Kampissa. Käskytin kaveria ottamaan kuvan, kun puikoillasyöminen alkaa pikkuhiljaa sujua.


Loppuillasta nautiskeltiin Navy Jerry's -baarin älyttömän hyviä mojitoja.


Päivän onnenpotku oli Arlandan lentokentällä, kun ystäväni ilmoitti, että konetta odotellessa voi pyörähtää Victoria's Secretillä ostoksilla. Toki piti kävellä ihan toiseen päähän terminaalia, mutta kyllä se kannatti. Olen himoinnut VS:n tuoksuja ja vartalovoiteita, enkä koskaan ole käynyt kyseisessä liikkeessä. Nyt sitten on sekin asia hoidettu kuntoon ja kotiin lähti mukaan muutama tuoksuva juttu. Kuvassa myös ystäväni ostoskassit eli en ihan täysin seonnut!!


The last happy days were spent in Stockholm with my five friends. We have been walking, eating and shopping a lot. This evening we flew back to Helsinki, ate some sushi and went to Navy Jerry's to drink some excellent mojitos. 

One of the best things today was that I visited a Victoria's Secret shop for the first time in my life. The boutique was at the Arlanda airport and we had to walk through the whole terminal to get there, but it was worth it. The fragrances are sooo sweet!

2 kommenttia:

  1. Olipa ihana matka! Ensi vuonna (viimeistään) uudestaan :) -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos seurasta!! Meillä on aina niin onnistuneita reissuja ja aina yksi vuoden kohokohdista. Aletaan suunnitella seuraavaa! (;

      Poista