2011/04/10

Puistoilua Givenbeckissä

Ihanaa, lämmintä sunnuntaita vietettiin kahdestaan puistossa aurinkoa ottaen. Vielä ei kuitenkaan uskalleta ottaa kesävaatteita esille kaapista. Minulla on ollut eilisestä ihan pikkuinen kurkkukipu ja luulen sen tulleen hyvinilmastoiduista DB:n junista. Tarvitsisin aina viltin mukaan junareissuille.


Kuvaan on päässyt mahtava menopelini, saksalaisten suosima Hollandrad. Raukka kävi jo edellisellä viikolla myyjänsä luona korjuulla, sillä etulamppu oli irronnut rungosta. Muutaman päivän iloa kesti, kunnes tällä kertaa pyötänkoriin kiinnitetty lamppu irtosi jälleen. Nyt se on jo toistamiseen nippusiteillä korissa kiinni. Onneksi valo kuitenkin toimii! Poliiseja vaanii joka kulmassa, joten en voisi ajaa iltaisin valottomalla pyörällä.


Kukat olivat sitten viime käynnin puhjenneet. Kesä tulee!



Kohta pitää myös lähteä katsastamaan Schlossgartenin kukinto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti