2011/06/05

The place to be: Grand Place, Brysseli

Viikonlopun lomakohteemme oli tällä kertaa Belgia ja siellä pääkaupunki Brysseli. Perjantaina iltapäivästä reissasimme junan kyydissä lähelle rajaa Aacheniin, josta meillä oli jo reilu kuukausi sitten ostetut junaliput Brysseliin. Kannattaa varata junaliput jo etukäteen, koska huonolla tuurilla saattaa joutua maksamaan lipuista melko paljon siihen nähden, että Aachenistakin on vain tunnin ajelu Brysseliin. Pienenä lisäkommenttina vain, että käyttämämme Thalys-juna oli oikein miellyttävä, vaikkei Saksan Regiobahneissakaan sinänsä mitään vikaa ole. (: Thalykselta kannattaa metsästää "Smoove"-tarjouksia esim. Brysseliin ja Pariisiin.

Junan päätepysäkki oli Gare du Midillä (Bruxelles-Midi, Brussel-Zuid) kaupungin eteläpuolella, josta kävelimme keskuksen kautta hotellillemme välillä pysähdellen. Aika vaatimattomien katunäkymien jälkeen päädyimme Brysselin kuuluisimmalle aukiolle, Grand Placelle (holl. Grote Markt). Aukio on myös UNESCO:n maailmanperintökohde.



Kaupunginmuseossa (Maison du Roi) olisi ollut näyttellä muun muassa Manneken Pis-monumentin asut.

La Maison du Roi

...eli Broodhuis
Aukion komein nähtävyys on varmasti goottilaistyylinen kaupungintalo. Tornin huipulla on Brysselin kaupungin suojelijan, Pyhän Mikaelin, patsas.
Hotel de Ville de Bruxelles, kaupungintalo
Kiertelyn jälkeen maistoimme belgialaista vohvelia mansikoilla ja kermavaahdolla. Suosittelen lämpimästi, mutta vohveli kannattaa mieluiten jakaa kaverin kanssa, koska niin isoa annosta makeaa on vaikeaa jaksaa syödä!


Brysselin matkatavarat mahtuivat lopulta yhteen selkäreppuun ja Vuittonin Nevefulliin, joka ei edes ole isokokoinen GM vaan keskimalli MM! Matkustusasuna palveli kiitettävästi viime kesän aleista löytynyt H&M:n musta, pitkälahkeinen jumpsuit. Viikonlopun asut koostuivatkin oikeastaan kokonaan mustista jumpsuiteista, jotka säästivät tilaa pakkaamiselta.


Mahat täynnä sokerista suunnistimme budjet-hotelliimme, joka sijaitsi isojen hotelliketjujen, kuten Hiltonin ja Sheratonin naapurissa ostoskadun päässä. Sijainti oli mitä mahtavin ja Rogierin metroasemalle oli vain parin minuutin kävelymatka.


Rue Neuve

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti